Nuorten turvatalo
Nuorten turvatalossa kuunnellaan ja etsitään ratkaisuja, kun asiat menevät solmuun kotona tai muualla. Turvatalosta voi kysyä mistä tahansa nuoruuteen tai vanhemmuuteen liittyvästä asiasta – yhtä lailla arkisesta huolesta kuin elämän kriisistä.
Jokaisella on oikeus turvallisiin ihmisiin. Turvatalot toimivat nuoren ja tämän perheen omista lähtökohdista käsin. Meihin voi ottaa yhteyttä verkon kautta, soittamalla milloin tahansa tai tulla suoraan käymään Nuorten turvatalolla. Voit tulla oma-aloitteisesti ja ilman ajanvarausta. Turvatalojen apu on maksutonta.
Toimintamme perustuu nuoren ja hänen läheistensä omaan vapaaehtoisuuteen. Tilapäismajoitus on päihteetön.
Jälkeenpäin oon ajatellu, että mitähän mulle nyt kuuluisi, jollen olisi soittanut Turvatalon summeria.
Tukea, turvaa ja toimintaa
Tarjoamme apua nuorille ja heidän läheisilleen ajanvarauksella valtakunnallisesti verkossa.
Turvatalot sijaitsevat viidellä paikkakunnalla. Apua on saatavilla arkisin ympäri vuorokauden ja viikonloppuisin ilta- ja yöaikaan. Tarjoamme nuorelle turvallisen yösijan tarvittaessa.
Nuorten turvatalot toimivat myös verkossa suomeksi ja ruotsiksi Sekasin-chatissa.
Turvataloon voi ottaa yhteyttä nuori itse tai kuka tahansa hänen voinnistaan huolta kantava. Apua ja tukea on tarjolla monipuolisesti, joten pohditaan yhdessä, missä kaikessa voimme olla avuksi.
Turvatalossa on tarjolla myös kiinnostavia vapaaehtoistehtäviä.
Tervetuloa Nuorten turvataloon!
Tule käymään tai soita meille. Tarjoamme keskusteluapua nuorille ja vanhemmille kasvotusten ja valtakunnallisesti verkossa. Lisäksi saat meiltä apua unirytmin löytämiseen sekä itsenäistymiseen. Tarvittaessa tarjoamme nuorelle myös tilapäisen majoituksen. Voit ottaa yhteyttä omasta aloitteestasi, etkä tarvitse lähetettä.
Haluatko toimita nuorten tukena? Nuorten turvataloilla auttavat alan ammattilaiset ja vapaaehtoiset yhdessä. Tarjoamme vapaaehtoisille monenlaisia auttamisen paikkoja. Parannetaan yhdessä maailmaa!
Nuori, haluaisitko äänesi kuuluville ja osallistua ajankohtaiseen keskusteluun netissä? Digiraati-toiminnassa voit osallistua ja vaikuttaa turvallisissa ja ohjatuissa verkkokeskusteluissa.
Keskustelut ovat nimettömiä ja niissä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Kulloinkin käynnissä olevaan raatiin voi osallistua omien voimavarojen ja aikataulujen mukaan joustavasti silloin, kun se itselle parhaiten sopii.
Äänesi pääsee kuuluville, sillä jokaisesta keskustelusta viestitään somen lisäksi myös nuorten kanssa päätöksiä ja töitä tekeville tahoille.
Katso, mistä Digiraadissa keskustellaan seuraavaksi
ja tule mukaan vaikuttamaan! (Toistaiseksi vain suomeksi)
Aikuinen, haluaisitko keskustella nuorten kanssa jostain organisaatiollenne tärkeästä aiheesta? Digiraati on siihen mainio väline.
Lue lisää Digiraadista ja ota meihin yhteyttä. (Toistaiseksi vain suomeksi)
Sinun tuellasi nuori saa vaikeassa elämäntilanteessa aikuisen kuuntelijan ja katon päänsä päälle.
Oletko alan ammattilainen ja kiinnostunut Turvatalojen toiminnasta tai yhteistyöstä kanssamme? Lue lisää
Toimintaohje väärinkäytöksistä ja epäkohdista ilmoittamiseksi
Toimiessasi vapaaehtoisena tai
yhteistyökumppanina (sidosryhmät) Nuorten turvatalossa, jos sinuun on kohdistunut tai olet todistanut häirintää, syrjintää, rasismia, epäeettistä toimintaa tai sinulla on epäily epäeettisestä toiminnasta
- Ole pian yhteydessä Nuorten turvatalon johtajaan. Vastuu tilanteen selvittämisestä ja tarvittavista toimista on Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalon johdolla. Nuorten turvatalojen johtajien yhteystiedot löydät tästä.
- Ota mahdollisuuksiesi mukaan kokemasi häirintä, syrjintä, rasismi tai epäeettinen toiminta puheeksi mahdollisimman pian Punaisen Ristin periaatteita ja ohjeita rikkovan henkilön kanssa. Ilmaise selkeästi, että koet henkilön toiminnan epäasialliseksi ja rikkovan Punaisen Ristin ohjeita sekä ettet hyväksy hänen toimintaansa. Voit kuvailla konkreettisesti, minkälaisen toiminnan olet kokenut rikkovan Punaisen Ristin periaatteita ja ohjeita. Pyydä häntä lopettamaan ja ilmoita, että viet asian Nuorten turvatalon johtajan tietoon.
- Jos haluat kertoa kokemuksesi nimettömänä, voit tehdä sähköisen ilmoituksen Suomen Punaisen Ristin First Whistle ilmoitusjärjestelmän kautta. Ilmoituksesi vastaanottaa Suomen Punaisen Ristin sisäinen tarkastaja.
- Väärinkäytösepäilystä voidaan ilmoittaa paitsi verkossa, myös sähköpostilla suoraan sisäiselle tarkastajalle (riika.viik@redcross.fi), tai kirjeitse Tehtaankatu 1a 00140 Helsinki (Kirjekuoreen tulee tehdä merkintä ”Luottamuksellinen/ilmoitus väärinkäytösepäilystä"). Jos ilmoitus halutaan tehdä puhelimitse tai tapaamisessa, henkilön tulee olla yhteydessä sisäiseen tarkastajaan Suomen Punaisen Ristin vaihteen kautta (puh. 020 701 2000). Puhelun aluksi on todettava, että kyseessä on ilmoitus väärinkäytösepäilystä. Vaihde ohjaa puhelun sisäiselle tarkastajalle.
Jos sinuun on kohdistunut vapaaehtoisena Nuorten turvatalotoiminnassa ulkoinen uhka- tai vaaratilanne
- Ole pian yhteydessä Nuorten turvatalon johtajaan. Vastuu tilanteen selvittämisestä ja tarvittavista toimista on Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalon johdolla. Nuorten turvatalojen johtajien yhteystiedot löydät tästä.
- Tai ilmoita tilanteesta sähköisen järjestelmän kautta tästä. Ilmoituksesi vastaanottaa toiminnasta vastaava Nuorten turvatalon johtaja.
Henkilötietoja käsitellään Punaisen Ristin vapaaehtoisrekisterin tietosuojaselosteen mukaisesti. Lisätietoja tästä.
Minun on annettu puhua juuri siitä mikä on ollut ajankohtaista. Vaikka se ei ollutkaan se, miksi alun perin tulin.
Olin huolissani tyttäreni jaksamisesta ja unen vähyydestä. Pienessä ajassa tytär sai asiaa korjattua teidän avustuksellanne.